• Etusivu
  • Rakentaminen

Tee Se Itse - Jääkiekkomaali

Rakentajan toimitus
Päivitetty 12.10.2018
200611_711.jpg

Rakentamisen ja remontoinnin yhteydessä jää usein kaikenlaista käyttökelpoista tavaraa ja tarviketta ylimääräiseksi. Ei taida löytyä rakennustyömaata, jossa ei jäisi muutamaa laudanpätkää tähteeksi. Näistä ns. hukkapätkistä voi helposti ja nopeasti valmistaa lätkämaalit pihamaalle tai vaikkapa luistinradalle vietäviksi.


Maalin rakentamiseen tarvitaan laudanpätkiä, joista pisin on n. metrin mittainen, rullamitta, nauloja ja vasara, käsisaha sekä säkkikangasta tai vaikkapa vanha matto. Suorakulma kannattaa varata käsille, jolla kulmien suoruus on helppo tarkistaa. Suoruuden voi tarkistaa tietysti myös mittaamalla.

Jääkiekkomaalin valmistaminen


Maalin rakentaminen on ehkä helpointa aloittaa kasaamalla laudoista naulaamalla kaksi symmetristä sivua. Sivut eli maalin päädyt muodostuvat kolmesta laudankappaleesta. Aluksi onkin syytä sahata sopivanmittaiset laudat valmiiksi molempia sivuja varten. Kun sivut on kasattu, ne yhdistetään ylärimalla ja "takaraudalla". Jääkiekkomaali on nyt muodossaan, mutta se on edelleen hieman hutera. Siksi sahataan vielä kaksi sopivan mittaista lautaa ja kiinnitetään ne maalin takapuolelle vinotueksi. Ennen vinotukien kiinnittämistä tarkistetaan maalitolppien suoruus, esimerkiksi ristimitalla. Lopuksi asennetaan paikoilleen maaliverkko eli tässä tapauksessa säkkikangas tai vanha matto.

200611_712.jpg

Viimeistelyt ja variaatiot


Maalin kokoa voi muuttaa käyttötarkoituksen ja pelaajien koon mukaan. jääkiekkomaalit voivat olla hyvinkin pienet, jos ideana on pelata ilman "veskaria". Toisaalta n. metrin mittaisille pelimiehille riittää vähän pienemmätkin maalit esim. korkeus 60 cm. Vähän varttuneempien pelimiesten käyttöön kannattaa valmistaa vähän suuremmat maalit.

Maaliin riittää hyvin, kun eteen ripustetaan säkkikangas tai vanha matto maaliverkoksi, mutta jos kangasta ja innostusta riittää, niin koko maalin voi verhoilla kankaalla.

Lopuksi on hyvä muistuttaa, että esitetty maalin rakennusratkaisu ei kestä aikuisten kiekolla vedetty, 200 km tunnissa etenevää, "viuhuavaa lämäriä". Maalit soveltuvat ns. tossupalloon, jossa pelivälineenä käytetään esim. tennispalloa. ja kunnolla tehtyinä ne kestänevät myös pienempien kiekkoilijoiden vedot, vaikka pelivälineenä olisikin kiekko.

200611_713.jpg
200611_714.jpg
Rakentaminen
Kiinnostuitko? Tilaa Rakentaja.fi -uutiskirje
Remppa suunnitteilla? Tontti varattu? DIY houkuttelee? Sisustustrendit hakusessa? Rakentaja.fi -uutiskirjeestä saat viikoittain ideoita, ohjeita, infoa ja inspiraatiota suoraan sähköpostiisi. Tutustu muiden remontoijien ja rakentajien projekteihin, vertaile sisustustrendejä ja nappaa talteen arvokkaat asiantuntijavinkit, ohjeet ja tuotevinkit.

Aiheeseen liittyvää

20236_82354.jpg
Olkilevyn maailmanvalloitus jatkuu - valmistajan haastattelu
Olkilevy yleistyy rakentamisessa niin Suomessa kuin maailmalla, mutta mitkä ovat olkilevyn yleistymisen syyt eli miksi sitä käytetään rakentamisessa yhä enemmän? Entä miten olkilevy sopii meidän suomalaisten rakentamiseen? Katsauksen olkilevyn laajaan käyttöön maailmalla ja olkilevyn ominaisuuksiin antaa olkilevyn tsekkiläisen valmistajan edustajat, Ekopanelyn toimitusjohtaja ja omistaja Jan Bareš ja tuotantojohtaja Jirka Kocourek.
Vallox 125 MV
Tarkista suodattimien kunto!
Kevään ja kesän pölyisten kausien jälkeen on syytä tarkastaa ilmanvaihtolaitteiden suodattimien kunto ja tarvittaessa vaihtaa ne uusiin. Suodattimien vaihto on yleensä aina ajankohtaista syksyllä siitepölykauden päätyttyä.
20224_77691.jpg
Oikea perävaunu oikeaan tarpeeseen - muista nämä valinnassa
Luotettavat, kotimaiset IKH-peräkärryt valmistetaan Juncarilla Lapualla ja ne edustavat nykyaikaisen teknologian ja rautaisen ammattitaidon yhdistelmänä syntyvää kestävää laatua. Huolellisen työn ansiosta IKH-perävaunut kestävätkin sukupolvesta toiseen. Siksi perävaunun valintaan kannattaa paneutua hyvin; onhan kyseessä usein pitkäaikainen hankinta.
20206_65087.jpg
Tuusulan Asuntomessut avataan elokuussa - tutustu vastuulliseen rakentamiseen
LEHDISTÖTIEDOTE 2.6.2020Vuoden 2020 Asuntomessut Tuusulassa ovat elokuussa historialliset monella tapaa: messut järjestetään jo kolmannen kerran Tuusulassa ja koska tapahtuman järjestelyjen turvallisuuteen panostetaan nyt uudella tavalla epidemiatilanteesta johtuen. Silti pääroolissa ovat edelleen noin 40 upeaa messukohdetta Tuusulan Rykmentinpuistossa, tulevaisuuden kyläkaupungissa.
20155_43502.jpg
Auringonsuojaverholla sisustat lasiterassista kodin lempipaikan
Kaipaatko rauhallista lukupaikkaa, jooganurkkausta tai harrastustilaa? Lasitetusta terassista voi nauttia säästä ja vuodenajasta riippumatta, etenkin kun panostaa laadukkaisiin auringonsuojaverhoihin.Lumonin myyntipäällikkö Antti Pulkkinen kertoo, että verhot ovat sisustuselementti jo itsessään, mutta ne tuovat myös yksityisyyttä ja tarjoavat mahdollisuuden säädellä terassille pääsevän auringonvalon määrää.Jätä yhteydenottopyyntö Lumonin terassilasituksestaTilaa maksuton kuvasto!
Puut palavat tulipesässä
Tulipalo on aina vaarallinen
- Asukkaiden pelastautumiskyky on selvitettäväSuomessa asuu paljon toimintarajoitteisia ihmisiä kohteissa, joiden paloturvallisuusasioista ei ole huolehdittu heidän pelastautumiskykyynsä nähden riittävällä tasolla. Suomen Pelastusalan Keskusjärjestö SPEK on hyvin huolissaan näistä laiminlyönneistä. Kuten pelastuslaki edellyttää, näissä kohteissa on aina tehtävä riskien arviointi asukkaiden omatoimisen pelastautumiskyvyn perusteella. Tarvittaessa asunto on varustettava automaattisella sammutuslaitteistolla.– Toiminnanharjoittajien ja esimerkiksi asuttamispäätösten tekijöiden tulee ymmärtää oma vastuunsa ja huolehtia kaikkien niiden henkilöiden turvallisuudesta, jotka eivät itse kykene pelastautumaan hätätilanteessa, painottaa SPEKin hallituksen tuore puheenjohtaja, kansanedustaja Juha Hakola.Espoon kohtalokas tulipalo on ikävä esimerkki paloturvallisuuden laiminlyönnistä. Useissa vastaavissa tapauksissa on käynyt ilmi, että perinteiset paloturvallisuuden parantamiskeinot, kuten palovaroittimet, eivät ole olleet riittäviä pelastamaan ihmishenkiä.SPEK haluaakin korostaa, että entisillä konsteilla ei päästä Sisäisen turvallisuuden ohjelman asettamiin palokuolemien vähentämistavoitteisiin. Käyttöön on otettava toisenlaisia keinoja. Siksi yhteiskunnassa on painokkaasti keskusteltava automaattisten sammutusjärjestelmien hyödyistä ja laajamittaisesta käyttöönotosta. Vertailutietoina ovat ulkomailta saadut hyvät tulokset sprinklerjärjestelmien kiistattomista eduista.

Luetuimmat

skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton

Uusimmat

skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton