maanantai 19. tammikuuta 2009

Ranskalaisen keittiön salaisuudet

Meidän piti tavata Ari, ja mikäs sen parempi tekosyy järjestää päivälliset. Tarkoituksemme oli vihkiä Äijä vihdoin simpukoiden saloihin, mutta simpukantoimittajalta olivat päässeet sinit loppumaan. Hätäpäissämme keksimme sitten korvaavan ruokalajin, tai oikeastaan kaksi: Karhuherra halusi alkupalaksi etanoita, kun taas minua on kiinnostanut jo pidemmän aikaa keitellä bouillabaissea, ranskalaista kalakeittoa. Ari toi mukanaan vielä makoisan sipulia sisältävän quichen, josta enemmän Äijäruokalassa.

Etanat Karhuherra valmisti jo aiemmin hyväksi havaitsemallaan Pastanjauhajien reseptillä. Itse pidin lapsena etanoita lemmikkinä, enkä ole oikein innostunut niistä lautasella, mutta söin kuitenkin pari-kolme - pitäähän Pojalle näyttää esimerkkiä siitä, että kaikkea on ainakin maistettava. Poika tosin oli lopulta kiinnostuneempi etanoiden valmistus- kuin syömisvaiheesta, vaikka ensin meinasikin syövänsä purkitetun etanan raakana.

Etanakuvan otti Ari.

Bouillabaisse syntyi Ranskalaisen keittiön salaisuudet -keittiöraamatun ohjeilla. Tämä keittokirjaklassikko on ollut meillä jo jonkin aikaa mutta aika vähän siitä on toistaiseksi tullut kokattua, osittain koska pikaisella otannalla monet kirjan reseptit ovat melko suuritöisiä, jollaisiin lapsiperheessä tulee harvemmin tartuttua. Seuraava resepti on oma tulkintamme kirjan ohjeesta.

Bouillabaisse (noin 6:lle)

n. 2 dl silputtua sipulia
n. 1,5 dl viipaloitua purjoa
n. 1 dl oliiviöljyä
4 murskattua valkosipulin kynttä
3,5 dl tuoretta, silputtua tomaattia tai tomaattimurskaa (käytimme jälkimmäistä)
2,5 l vettä
1/2 tl timjamia
1/8 tl fenkolin siemeniä
6 persiljan oksaa
2 hyppysellistä sahramia (en kyllä usko että se sen enempää näkyy kuin maistuukaan
lopputuloksessa, joten voinee jättää poiskin)
n. 5 cm appelsiinin kuorta
hyppysellinen mustapippuria
suolaa
1 isohko peruna (ks. alla)
kalan perkaustähteitä, ruotoja ja päitä

+ 1-2 kg kalaa, 3-6 eri lajia, joissa pitäisi olla sekä kiinteä- että pehmeälihaisia kaloja. Osan kalasta voi korvata äyriäisillä, me laitoimme katkarapuja ja simpukoita (tölkistä). Kalana meillä oli siikaa, puna-ahventa ja lohta. Kala leikataan viipaleiksi.

Hauduta sipuli- ja purjosilppu pehmeäksi oliiviöljyssä miedolla lämmöllä isossa kattilassa. Lisää valkosipuli ja tomaattimurska/-silppu, ja keitä keskilämmöllä viitisen minuuttia. Lisää sen jälkeen vesi, kalanruodot ja mausteet. Keittele lientä 30-40 minuuttia. Siivilöi liemi kulhoon. Ota peruna talteen rouillea (ks. alla) varten ja purista sipuleista sun muista neste kulhoon. Hylkää siivilään jäänyt mössö.

Laita liemi takaisin kattilaan ja kuumenna kiehuvaksi. Lisää isoiksi paloiksi pilkotut kalat (ja äyriäiset) ja keitä n. 20 minuuttia (kirjan ohjeen mukaan; me keitimme lyhyemmän aikaa). Jos käytät pakastettuja katkarapuja, lisää ne vasta viime tipassa koska liika keittäminen sitkistää ne. Lopuksi ongi kalat ja äyriäiset reikäkauhalla tarjoiluvadille ja tarjoa ne ja liemi erikseen rouillen ja tuoreen vaalean leivän kanssa. Jokainen syöjä ottaa itse lautaselleen kaloja, rouillea ja lientä.

Rouille (n. 2 dl valmista)

1 isohko peruna, joka on keitetty kalakeiton liemessä
0,5 dl silputtua punaista paprikaa, kiehautetaan suolavedessä ja valutetaan
pieni, keitetty chili tai muutama tippa tabascoa
murskattua valkosipulin kynttä
1 tl timjamia, basilikaa tai kynteliä
mustapippuria ja suolaa

Soseuta ainekset kulhossa sileäksi, sakeaksi tahnaksi. Lisää sitten

4-6 rkl oliiviöljyä

Sekoita öljy vähän kerrassaan niin kuin tekisit majoneesia. Lopuksi lisää juuri ennen tarjoamista

2-3 rkl kuumaa kalakeiton lientä




Ei kommentteja:

LinkWithin

Related Posts with Thumbnails